Aamulla heräsin siihen, että olin saanut viestejä et "ooks valmis puolen tunnin päästä". No juuuuh. Valmis joo, mutten tiedä kuinka hengissä. Tajuttoman väsyneenä.
Juoksin pääasemalle, yritin ettii tuttuja naamoja mut eih. Olin väärässä kerroksessa, jonka takia skipattiin yks juna. Oli kyllä korvaavakin reitti, joka sit osottautu semihankalaks - kaverin huppari katos matkalla, ja mentiin väärään suuntiin busseilla. Pojat puhu keskenään saksaa ja mä vain katselin maisemia. Onneks meiät pelastettiin lopulta, päästiin autolla Unterbacher Seen rannalle.
Käytiin Adrianin ja Tobyn kanssa uimassa. Oli muuten ihan helvetin kylmää. Joutsenia, purjeveneitä ja tajuttomasti jotain ihme merikasveja. Mut se oli ihan siistii. Vesi oli ehkä kylmää, mut ilma oli taas sen +25-27, nii se lämmitti mukavasti mieltä. Ja kroppaa.
Unterbacher seeltä muut lähti koteihinsa, mut minä, Lukas ja Adrian jatkettiin matkaa vanhaan kaupunkiin. Suostuttelun kautta kokeilin ekaa kertaa Currywurstia, ja täytyy sanoo, et vaikka se oli vähän epäilyttävän näköstä, ni oli muuten hyvää!
Meiän oli tarkotus vielä käydä jossain illalla, mut täytyy sanoo, et eksymisien, uimisten ja matkustamisen jälkeen meistä jokainen oli ihan kuollut. Kello on nyt kymmenen ja oon jo kolmen tunnin ajan ollut ihan valmis nukkumaan. Joten kohta sujahdan valkoisen pehmeän peiton alle ja nukun ainakin 10 tuntia.
Mä en tiedä väsyttääkö mua myös se, että jokapuolella kuulee vain kieltä jota ei ymmärrä. Kun mistään ei saa otetta. Ihan muutamia sanoja kerran muutamassa tunnissa saattaa kuulla ja tunnistaa. Kovasti mä yritän ja haluan oppia mutta silti. Ja koska en oo englantiakaan ennen tätä matkaa käyttänyt varmaan vuoteen kunnolla, ni se ei ihan vielä tuu täysin fluentisti. Koko ajan pitää miettiä hirveesti miten joku asia sanotaankaan, yksinkertaisia sanoja puuttuu mielestä ja sit pitää miettiä vaihoehtoista tapaa kertoa.
Joo, se väsyttää.
Mut tän päivän piristys oli kyllä tässä illalla. Kävelin kauppaan, et saan vähän hedelmiä ja ruokaa varastoon, koska sunnuntaisin on kaupat kiinni. Mulla oli silmät tyyliin kiinni ja olin pukenut kaikista randomeimmat vaatteet päälleni. Joku jätkä lähesty mua ja alkoi puhumaan saksaa. Hetken ajan kuuntelin, mut sit tajusin sanoa, että hehee, en muuten puhu taikka ymmärrä saksaa.
Sitten se hieman huonommalla englannillaan sopersi, että mä olin sen mielestä kovin kaunis ja se halusi vain sen sanoa. Toivotti hyvät päivänjatkot ja lähti. Ehin onneks sanoa "dankee!"
Ja hei, haste was biste was haste nichts biste nichts. Nää on näitä tärkeimpii.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti